Aina niistä päivistä lähtien, kun höyryvoimalla kulkevat ja casinolla varustetut jokilaivat seilasivat pitkin Mississippijokea, on Louisianan osavaltiota pidetty rahapelaamisen tyyssijana. Tänä päivänä Louisiana tarjoaa yhä useita rahapelien harrastamismahdollisuuksia, joita voi löytää esimerkiksi New Orleansista, Shreveportista tai vaikkapa Baton Rougesta.

Lounais-Lousianassa sijaitseva Lake Charles on eräs kuuluisista rahapelikeskuksista. Aluetta ympäröivät hienot näkymät ja sieltä löytyy monenlaisia palveluita, joista ei puutu luksusta. Esimerkiksi L´Auberge du Lac Casino Resort – lomakeskus on paikka, josta ei puutu luksusta. Hulppeiden majoitustilojen lisäksi sieltä löytyy myös mahtavat rahapelitilat. Samantapainen paikka on myös lähiseudulta löytyvä Isle of Capri Casino and Hotel. Lake Charlesista koilliseen puolestaan löytyy Coushatta Casino, jonka omistaa Coushatta – niminen Louisialainen intiaaniheimo.

Batorn Rougen Casinonähtävyydet

Louisianan osavaltion pääkaupunki, Baton Rouge, on täynnä viihdekeskuksia ja rahapelipaikkoja, kuten esimerkiksi Hollywood Casino ja Belle Baton Rouge Casino, joista molemmat sijaitsevat aivan Mississippijoen tuntumassa. Vieraat saavat nauttia mahtavan näköalan lisäksi myös monenlaisesta liveviihteestä ja huippuluokan ravintola-antimista Baton Rougen kaupungissa.

Monet turistit eivät yksinkertaisesti voi vastustaa New Orleansissa poikkeamista matkustaessaan Louisianan osavaltioon. Useiden historiallisten muistomerkkien lisäksi kaupungista löytyy myös enemmän rahapelilaitoksia kuin missään muualla Louisianan osavaltiossa. Louisianan suurin casino on monien tuntema Harrah’s. Sieltä löytyy satoja pöytäpelejä ja kolikkopelejä sekä monenlaisia viihdykkeitä, esityksiä ja ravitsemuspaikkoja, joista valita.

Harrah’s – casinoteollisuuden aatelia

Ammatiltaan hotelliketjuja rakentava ja kehittävä Christope Hemmter rakensi aikoinaan Harrah’sin uuden rahapelilaitoksen New Orleansiin. Hän rakennutti myös River City Casinon. Hänen New Orleansin projektinsa yhteishinnaksi muodostui miljardi dollaria ja siitä povattiin samalla siihen aikaan maailman suurinta rahapelikeidasta. Pelitilojen sisustus muistutti suurilta osin Monte Carlon tyyliä. Näistä rahapelilaitoksista varsinkin Harrah’s on edelleenkin vaikuttava 2100 kolikkopeleineen ja yli 90 pöytäpeleineen, minkä lisäksi sen tiloihin mahtuu vielä pokerihuonekin. Rahapelilaitoksen arvioitiin tavoittelivat noin miljoonaa asiakasta vuosittain ja 780 miljoonan dollarin vuotuista liikevaihtoa. Nämä arviot perustuivat osittain alueen rahapelilaitosten aiempaan menestykseen.

Kun Caeasars World ja Hemmter – nimiset yhtiöt ryhtyivät partnereiksi ja ja vuokrasivat Rivergaten alueen rakentaakseen maacasinon ainoalle paikalle, minne Louisianan laki salli siihen aikaan ylipäätänsä rakentaa yhtään rahapelilaitosta, veti Harrah’s lyhyemmän korren. Harrah’s oli nimittäin myös pyrkinyt yhteistyöhön Caesarsin ja Hemmterin kanssa. Tilanne muuttui myöhemmin paikallisen kuvernöörin käskystä ja kolme yhtiötä ryhtyivät viimein puhaltamaan yhteen hiileen.

Yhteistyöstä syntyi Harrah’s Jazz – niminen pelipaikka. Sen piti toimia tilapäisenä rahapelilaitoksena sen aikaa kun vakituiset pelitilat olisivat rakenteilla. Harrah’s Jazz avattiin vuonna 1995 mutta tulvan takia se jouduttiin sulkemaan heti viikon päästä. Pelitilojen huono sijainti johti liikevaihtoon, joka oli 60% arvioitua heikompi ja johti vain 13.1 miljoonan dollarin vuotuisiin tuloihin. Tämän lisäksi 60% prosenttia pelaajista olivat paikallisia asukkaita, eivätkä suinkaan turisteja, mikä johti siihen johtopäätökseen, että projekti ei tuonut toivottua tulosta myöskään kaupungin turismin kehitystavoitteille.

Niinpä Harrah’s:in rakennusurakka lopetettiin samana vuonna, mikä johti 2500 casinon työntekijän ja 1600 rakennusurakoitsijan lomauttamiseen kun taas itse konserni joutui konkurssiin. Neljä vuotta myöhemmin Harrah’s otti uusi projektin, mutta tällä kertaa ilman muiden yhtiöiden apua. Siitä syntyi Harrah’s New Orleans Casino, joka avattiin samalle paikalle vuonna 1999. Se on avoinna vielä tänä päivänäkin ja sitä pidetään yhtenä Yhdysvaltojen merkittävimmistä rahapelilaitoksista. Sen sisätiloista löytää muun muassa merirosvoaluksen ja ranskalaiseen tyyliin rakennettuja parvekkeita. Yli kaksituhatta kolikkopeliä 100 pöytäpeliä ja 20 pokeripöytää muodostavat tilojen jättimäisen pelikokonaisuuden.

Esikaupungin casinovetonaula

New Orleasin laitamiltakin löytyy merkillepantavia rahapelilaitoksia. Esimerkiksi Kennerin esikaupunki on eräs sellaisista alueista. Sieltä löytyy nimittäin Treasure Chest Riverboat Casino, joka sijaitsee aivan Pontchartrain järven tuntumassa. Kyseisen rahapelikeskuksen 30 pelipöytää ja 950 kolikkopeliä on asennettu 6000 neliömetrin laajuiseen pelitilaan. Peleihin lukeutuvat sellaiset rahapelilaitosten ykköspelit kuin: Ruletti, Blackjack, Mini Baccarat, Craps, Texas Holde’em, 3 Card Poker, Flop Poker ja 4 Card Poker. Lisäksi Treasure Chestistä löytyy myös kattavaa viihdetarjontaa ja ravintolatiloja, sekä hyvät liikenneyhteydet Lous Armstrong;in kansainväliselle lentokentälle.

Niille, jota ravit kiinnostavat aivan erityisesti, on tarjolla Harrah’s Louisiana Down Racetrack – niminen ravirata, jolla pääsee nauttimaan liveraveista. New Orleansin raviradoille ei ole rahapelilaitoksista yleensä kovin pitkä matka, sillä ne sijaitsevat usein aivan toistensa vieressä.